Informaatio on saatavilla olevaa tietoa, jonka määrä on
kasvanut rajusti. Tieto taas on asiaa, joka on tulkittu tiedoksi ja sitä
voidaan myös soveltaa. Meillä on informaatiotulva. Informaatiota on tarjolla
enemmän kuin osaamme edes kuvitella. On kuitenkin hyvä, että informaatiota on
saatavilla ja jokainen voi etsiä itselleen tarpeellista informaatiota. Toisaalta
täytyy muista kriittisyys informaatiota kohtaan. Digitalisaatiolla on ollut ja
tulee olemaan iso vaikutus ihmisten elämään. Se mahdollistaa monia asioita ja
välillä nouseekin esiin kysymys: miten voisi saada kaiken hyödyn irti
digitalisaatiosta? Mutta onko toisaalta aina tarvekaan?
Tulisiko koulussa opettaa informaation ja tiedon etsimistä
entistä enemmän itse opetuksen sijaan? Onko tiedon haku nousemassa tärkeämmäksi
kuin itse opetus? Pitäisikö koulun ja muiden oppilaitosten huomioida muutokset?
Jos meistä on tulossa verkostoyhteiskunta, onko siihen
kaikilla mahdollisuus vai jakaako uusi yhteiskuntamuoto eriarvoisiin ihmisiin?
Niin kuin luennolla vertaus:”inforikkaat” vs. ”infoköyhät” alueet. Tästä digitalisoitumisesta
syntyvää eriarvoisuutta kutsutaan digitaaliseksi kuiluksi. Kuiluja syntyy
esimerkiksi ikäluokkien, sosioekonomisten taustojen tai koulutuspolkujen
välille.
Onko digitalisaatio toisaalta aina hyvä asia? Kun moni asia
siirretään digitaaliseen muotoon, häviää kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus.
Jatkossa olemme yhä enemmän vuorovaikutuksessa digitaalisen laitteen välityksellä.
Samalla häviää työpaikkoja, koska laite hoitaa asian ihmisen puolesta. Miten
tämä vaikuttaa kouluttautumiseen ja koulutuksen laatuun? Mitä meistä kannattaa
tulla ”isona”, jos laite korvaa meidät? Toisaalta syntyy uusia ammatteja,
joille syntyy tarve digitaalisuuden myötä. Uusien ammattien luomisessa
tarvitaan varmasti luovuutta ja innovaatioita, kuten esimerkiksi 3D-kahvilantekijä.
Olemme yhä riippuvaisempia digitalisaatiosta. Harvassa
työssä tulee toimeen ilman digitaalisia laitteita. Miten kasvatusalalla
digitalisaatio näkyy? Tämä on varmasti hyvin riippuvaista kasvatusalan
ammattilaisen osaamista ja kokemuksesta sekä kasvatusinstituutioiden
tarjoamista digitaalisesta laitteistosta.
Luennon perusteella saimme selville, että opiskelijoiden
mielestä digitalisaation tuomat muutokset tulee huomioida koulukontektissa.
Varmasti näin onkin, sillä koulun tulee kuitenkin myös valmistaa oppilaita
tulevaa varten. Opetusalan ammattilaisten on seurattava aikaansa. Mutta tuleeko
tässä haasteeksi taas eriarvoisuus - onko kaikilla samanlaista mahdollisuutta
digitalisaation tarjoamiin asioihin ja laitteisiin? Tulisiko jonkun varmistaa,
että jokaisella ihmisellä on digilaite ja miten sitä käytetään? Kuten
luennollakin mainittiin, pelkkä väline ei mahdollista sitä, että digitaalisuus
ulottuu jokaisen elämään. Tarvitaan myös taitoja ja motivaatiota. Koulu pystyy
omalta osaltaan tarjoamaan varmasti jonkin verran taitoja käyttää
digilaitteita, mutta entäpä ne, jotka eivät ole enää koulumaailmassa? Pitäisikö
jokaiselle ihmisellä varmistaa digilaitteen taitojen kehittyminen vai tuleeko
sen olla jokaisen oma asia, johon liittyy myös motivaatio opetella ja käyttää? Jos
ei ole taitoa, ei ole välttämättä motivaatiota ja sama toisinpäin.
Jos mietimme Suomessa ihmisen ja teknologian yhteistä
kehitystä, niin voisiko digitalisaatiota verrata lukutaidon oppimiseen? Ennen
kaikilla ei ollut mahdollisuutta oppia lukemaan eikä välttämättä ollut
tarvettakaan. Ajan myötä lukutaidosta tuli kuitenkin jokaiselle ihmiselle
tarpeellinen asia ja jokaisella tulikin mahdollisuus oppia lukemaan. Nyt lienee
sama tilanne digitalisaation kanssa: meillä on tarve oppia käyttämään
digilaitteita ja ”lukea” digitaalista informaatiota. Mutta onko meillä joka
koulussa oikeasti mahdollisuus opettaa digilaitteiden käyttöä kuten lukutaitoa?
Koska jatkuva muutos edellyttää jatkuvaa oppimista, täytyykö kasvatuksessa
panostaa enimmäkseen vain muutokseen ja jatkuvaan oppimiseen? Pystyykö koulu
seuraamaan jatkuvaa kehitystä? Luennoilla tuli ilmi, että tärkeää on opettaa
oppimista, koska oppimista tapahtuu paljon koulun ulkopuolella.
Vaikka teknologian kehitys ja digitalisaatio on tuonut yhteiskuntaamme paljon hyvää ja helpottanut monia asioita, kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen poisjääminen on mielestäni huono asia. Myös puhelimessa puhuminen on ainakin omalta kohdaltani vähentynyt. Yhä useammin vaihtoehtona on sähköposti tai viesti, joita käyttäessä sävy on usein neutraali ja jopa hieman "kylmä". Ystävällisyys ja lämminhenkisyys välittyisivät paremmin ihmisten puheesta ja eleistä. Koulu on nimenomaan paikka, jossa opetamme sosiaalisia taitoja ja sen voidaan ajatella olevan yksi tärkeimmistä koulun tehtävistä. Tulevina luokanopettajina meidän tulee pitää huolta siitä, että opetamme vuorovaikutustaitoja, jotka opastavat sekä kasvokkaiseen että sähköiseen vuorovaikutukseen.
VastaaPoistaDigitalisaation vertaaminen lukutaidon oppimiseen on itse asiassa melko järkevää. Tällä hetkellä elämme jonkinnäköistä murrosvaihetta, jossa eriarvoisuus on näkyvää ja oikeastaan jopa ihan tavanomaista. Yhteiskunnan tulee kuitenkin pyrkiä jokaisen tasa-arvoiseen kohteluun ja sen myötä koululla on todella tärkeä tehtävä digitalisaatiossa ja diglaitteiden käytön opettamisessa. Opettajien tulisi olla tässä asiassa asiantuntijoita, jotta voisimme välittää tietoa eteenpäin. Emmehän voisi opettaa lukutaitoakaan, jos emme itse osaisi. Koska koulutuksemme ei kuitenkaan valmista meitä tähän tehtävään, vastuu on meillä itsellämme. Haluammeko itse tukea tasa-arvoisuutta vai hyväksymmekö eriarvoisuuden. Usein on helppo syyttää koulutusta siitä, että emme saa tarvitsemiamme valmiuksia, mutta mielestäni loppujen lopuksi vastuu on jokaisella itsellään.
Luokanopettajina teemme työtä oikeiden ihmisten kanssa, lasten ja aikuisten. Tarvitsemme taitoa kommunikoida kasvotusten ja kykyä tulkita ja ilmentää tunteita. Ei siis riitä, että osaamme ilmentää ajatuksiamme ja tunteitamme puhelimen tai sähköpostin välityksellä kirjoittamalla ja hymiöiden avulla. Uskon, että vaikka digitaaliset laitteet ovatkin korvanneet joidenkin ihmisten ammatteja, perinteistä vuorovaikutusta ja kommunikaatiota tarvitaan yhä edelleen jatkossakin. Siksi näiden taitojen opettaminen ja harjoitteleminen on tärkeää myös koulussa. Toisaalta taas nykyajan kansalaisen tulee osata käyttää yleisiä teknologisia laitteita, sillä ne helpottavat myös esimerkiksi yhteydenpitoa tai työntekoa.
VastaaPoistaDigitalisaation yleistymisen vuoksi etenkin vanhemman ikäluokan tulee päivittää osaamistaan yhteiskunnan kehittymisen myötä. Aina ei ole välttämätöntä pysyä mukana kaikissa uusimmissa teknologian keksinnöissä, mutta luennolla nousi esiin julkisten palveluiden siirtyminen tietoverkkoon ja sähköisen asioinnin yleistyminen. Tällaiset digitalisoitumisen vaikutukset vaativat uuden oppimista kaikilta ihmisiltä ikäluokasta huolimatta. Koulumaailmassa ei voida sivuuttaa digitalisaatiota ja teknologiaa, sillä ne ovat nykyään niin suuressa roolissa ihmisten arkipäivää. Nettiä ja teknologisia laitteita käytetään päivittäin, joten ne ovat arkea lapsille. Luennolla teimme kyselyitä Socrates- ohjelman kautta, joka on hyvä vaihtoehto esimerkiksi äänestyksen tekemiselle luokassa. Perinteinen viittaamalla toteutettu äänestys saattaa olla Socrates- ohjelman avulla toteutettua äänestystä nopeampi, mutta mielestäni välillä on syytä ottaa huomioon myös teknologiaoppiminen ja mielekkyys.
”Digiaika” on monien mahdollisuuksien aikaa myös opetusalalla. On kuitenkin mietittävä opetuksessa, mitä lisäarvoa digilaitteet tuovat opetukseen. Onko niitä oikeasti järkevää käyttää? On osattava perustella, miksi käyttää mieluummin esimerkiksi Socrative-ohjelmaa opiskelijoiden vastauksien saamiseen kuin kysyä asiaa oppilailta tai opiskelijoilta itseltään kasvotusten. Tämän kurssin luennoilla vastasimme Socrative-ohjelman avulla erilaisiin kysymyksiin, kuten edellisessä kommentissa on myös kerrottu. Tällä tavalla luennoitsija sai aktivoitua lähes jokaisen opiskelijan vastaamaan. Saatiin monta vastausta, jonka pohjalta pystyi suoraan näkemään, mitä mieltä suurin osa opiskelijoista oli. Vastausaktiivisuus oli suuri ja aktiivisuus oli varmasti suurempi kuin opiskelijat olisivat vastanneet suullisesti. On siis hyvä käyttää erilaisia opetusmenetelmiä kouluissa, kunhan itse menetelmä ei vie arvoa opiskeltavalta asialta ja emme unohda kasvotusten tapahtuvan vuorovaikutuksen tärkeyttä.
VastaaPoistaMietin digitaalisuuden vaikutusta ammatteihin. Jos digitaalisuus tuhoaa joitakin ammatteja, voiko opettajan ammatti olla vaarassa? Esimerkiksi luokanopettajan yhtenä tärkeänä tehtävänä on toimia kasvattajana. Voiko digitaalisuus korvata ikinä kasvokkain tapahtuvaa kasvatusta? Toivottavasti ei. Toisaalta digitaalisuus myös luo uusia ammatteja. Voisiko tämän perusteella ajatella, että opettajan ammatti vain muuttuu ajan myötä, mutta se ei ikinä ”kuole sukupuuttoon”?
Opettaja -lehdessä oli tähän liittyen just mielenkiintoinen Pasi Sahlbergin kolumni. Siinä käsiteltiin digitalisaation hyötyjä ja haittoja sekä esiteltiin Amerikkalaisten tutkimusten tuloksia siitä, miten netin suurkäyttäjien aivotoiminnassa tapahtuu fysiologisia muutoksia, jotka vaikeuttavat syväoppimista. Oppimisesta tulee pinnallista, josta puuttuu syvällinen ymmärtäminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen. On tietenkin suhtauduttava hieman kriittisesti tällaiseen tietoon, koska ei tiedä ja tunne koko tutkimusta ja kaikkea sitä, mikä on johtanut näihin tuloksiin, mutta on kuitenkin syytä pohtia asiaa. Voin samaistua kirjoittajan kanssa siihen ajatukseen, että kirjojen lukeminen, empatia, oman itsensä etsiminen ja yhteistoiminnallisuus ovat keskeisiä asioita koulumaailmassa.
VastaaPoistaMielenkiintoinen pointti löytämässäsi kolumnissa! Jäin pohtimaan asiaa koskien oppimisen pinnallisuutta. Itse ainakin opin parhaiten, kun joudun työstämään aihetta esimerkiksi keskustellen tai kirjoittamalla. Tällainen aiheen työstäminen on ainakin erilaista digilaitteiden välityksellä. Keskustelua voi käydä esimerkiksi näin blogin välityksellä, mutta päästäänkö aina yhtä syvällisiin keskusteluihin kuin kasvotusten tapahtuvassa keskustelussa?
VastaaPoistaMietin vastausta tuohon Katariinan esittämään kysymykseen keskusteluista... Uskon, että tämäkin asia (eli se päästäänkö kuinka syvällisiin keskusteluihin blogissa tai kasvotusten) riippuu ihmisestä ja siitä, miten kukin oppii parhaiten: blogia ym. kirjoittamalla ja lukemalla vaiko kasvotusten keskustelemalla? Joku tykkää lukea ja kirjoittaa toinen taas keskustella. Hyvää blogissa on se, että ajatuksia tulee kirjoiteltua ylös eivätkä ne katoa taivaan tuuliin. Toisaalta taas toisen tekstiä voi tulkita ja ymmärtää eri tavoin kuin mitä kirjoittaja on tarkoittanut. Kasvotusten käydyssä keskustelussa on ehkäpä helpompi selittää ja oikaista asioita, jos se on tarpeen.
VastaaPoistaOnko siis tällainen verkkokirjoittaminen ja -keskutelu opeteltava asia?Eli tuleeko meidän opetella tavat ja tyylit, joilla verkossa on järkevä kommunikoida? Esimerkiksi selkeä kirjoitustapa? Miten äänenpainot ja -sävyt saisi tekstissä esiin? Erilaisilla hymiöillä, joita esimerkiksi WhatsApissa käytetään?
VastaaPoistaKyllä varmasti verkkokirjoittaminen ja -keskustelu on opeteltava tapa. Mielenkiintoista on se, missä sitä opetetaan ja kuka? Varsinkin jos koulussa kokeillaan erilaisia sovelluksia ja harjoitellaan niiden käyttöä, tulee aihe ajankohtaiseksi. WhatsApissa saatavilla olevilla hymiöillä on helppo tuoda esiin omia tuntemuksiaan ja fiiliksiä, sillä hymiöiden kirjo on laaja. Mietin että miten vastaanottaja tulkitsee hymiöt? Lähettäjän tarkoittamalla tavalla vai eritavoin?
VastaaPoistaTodella mielenkiintoisia kysymyksiä Jenni ja Katariina. Varmasti olisi aiheellista pohtia ja harjoitella miten keskustelua käydään kirjallisesti. Vaikeampaahan se on kuin kasvotusten käytävä keskustelu, vai onko enää? Käymmekö nykyään keskustelua enimmäkseen kirjoittamalla? Lähetämme päivittäin erilaisia viestejä, harvoin enää edes soitamme, koska on niin kätevää laittaa viesti.
VastaaPoistaViesteihin laitamme hymiöitä. On totta, että hymiöiden avulla saadaan keskusteluun mukaan omat fiilikset aiheesta. Hymiöt tuovat keskusteluihin usein keveyttä (positiiviset hymiöt), mutta toisaalta ne voivat laajan kirjonsa vuoksi aiheuttaa väärinkäsityksiä ja pahaa mieltä. Ja kuten Katariina totesi, tulkinta on jokaisen omissa käsissä (tai mielessä).
Onhan se niin, että nykyaikana keskustelu painottuu sosiaaliseen mediaan sekä pikaviestimiin. Ja vaikka itse suhtaudun vielä suhteellisen kylmästi opetuksen viemistä internettiin tai erilaisiin oppimisympäristöihin, niin kommenttienne jälkeen havahduin, että jollekin tällainen oppimistyyli saattaa toden totta sopia. Jos ujo oppilas ei pääse loistamaan luokkatilassa tehtävissä ryhmätöissä, niin saattaahan hän saada äänensä kuuluviin paremmin esimerkiksi blogin kautta käydyssä keskustelussa.
VastaaPoistaKuitenkin mainitsemanne tulkinta on haastavaa eri viestimiä käytettäessä. Myös ns. ylilyönnit sosiaalisessa mediassa on yleistyneet digiajan mennessä eteenpäin (uhkailu, asiaton kommentointi etc..) Onko sellaisia riskejä olemassa, jos digitaalisia viestimiä käytetään opetuksessa?
Varmasti nuo riskit ovat olemassa opetuskäytössäkin, siksi aihetta on tärkeä käsitellä oppilaiden kanssa. Verkossa toimitaan ikään kuin maskin takana ja sen vuoksi ylilyönnit ovat herkempiä, kun asiaa ei tarvitse sanoa kasvotusten ja kohdata toista sekä hänen reaktiotaan..
VastaaPoista